maanantai 23. huhtikuuta 2012

Photos, photos...

Tämä postaus tulee poikkeamaan aikasemmista aikas lailla. Halusin vain kuvailla jotain randomeita juttuja ja koittaa tehdä postausta jostain muusta kuin kynsistä. Kyselin teiltäkin mielipidettä siihen, että postailisin muistakin aiheista, eikä yhtäkään kieltävää vastausta tullut, päin vastoin. Tämä nyt siis on joku kuvaläjäpostaus. (:'D)




















Mulla on ollut kurkku kipeä eilisestä lähtien, joten teetä on tullut hörpittyä. Kuvassa kamomillateetä ihanassa Kiroileva Sili - kupissani, jonka sain viime jouluna. :)




















Reeneissä olen myös ravannut ahkerasti kolme kertaa viikossa. Harrastan siis cheerleadingia, jonka aloitin tammikuun alussa. Olen tosi tyytyväinen siihen että vihdoin löysin lajin, josta oikeasti pidän ja jota voisin tehdä koska tahansa. Olen tätä ennen harrastanut vähän kaiken laista. Pienenä partiota, sen jälkeen futista, jonka lopetin ja vaihdoin salibandyyn. Säbänkin sitten lopetin ja aloitin jälleen futiksen. Nyt en enää oikein tiedä riittääkö aikani enää tänä kesänä sen pelaamiseen. Cheerissä kun on jo tarpeeksi tekemistä ja pitäähän niitä vapaapäiviäkin olla. Kuvassa kaepani, jotka ovat siis cheerleadingissä käytettävät kengät.




















Tällaisia nättimyksiä riippuu amppelissa parvekkeella :)




















Pari viikkoa takaperin löysin tämän pikkuisen rantakalliolta. Monet eivät varmaan voi sietää hämähäkkejä, mutta minä tykkään :D Sain siitä ihan kivoja kuvia kun kerrankin sattui olemaan se kamera mukana kun tarvittiin. Tuntuu että aina kun löydät jotain kuvattavaa, niin kameraa ei ole lähelläkään.




















Loppuun vielä kuvistyöni, joka esittää siis marsun silmää.



 Toivottavasti tällainen vähän erilainen postaus oli kiva. Ainakin tätä oli mukava tehdä näin
vaihteeksi :)

12 kommenttia:

  1. missä seurassa harrastat cheerii ? :)

    ja onks noi kaepa skyt ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DTC:ssä. On ne :) Haluasin kyllä Kaepa Crossoverit. :D

      Poista
  2. Mulla on sulle tunnustus :)

    http://theyellownails.blogspot.com/2012/04/versatile-blogger-award.html

    VastaaPoista
  3. Saanko mainostaa sun blogia mun blogissa, ku teen sellasen "blogeja, joita luen" postauksen?

    VastaaPoista
  4. http://vintageandlifestyle.blogspot.com/2012/04/blogeja-joita-luen.html

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ja kiva idea :)
    Ja kaikkein ihanin oli toi sun muki <3 Mistä se on hankittu?
    Tässä vielä oma blogini jos jaksat käydä vilkuilemassa:
    aadankynnet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sain sen lahjaksi, joten ei tietoa.
      Käyn kurkkaamassa.

      Poista
  6. Sulla on niin ihana blogi:-D

    Liityhän mun blogiin lukijaksi tai ainakin linkkaa blogis sinne, valitsen parhaimmat:--D♥

    VastaaPoista
  7. Sulle olis haaste blogissani :))

    http://theyellownails.blogspot.com/2012/05/kysymyksia-ja-vastauksia.html

    VastaaPoista
  8. Koska tulee uudet kynnet?? Oon odottanu tosi kauan..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...